Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Opetussuunnitelmatyö käynnistyi

Opetushallitus on käynnistänyt opetussuunnitelman perusteiden valmistelun esiopetusta, perusopetusta ja lisäopetusta varten. Taustalla on valtioneuvoston kesäkuun lopulla tekemä päätös perusopetuksen uudistamisesta. Uudet opetussuunnitelmien perusteet ovat valmiit ensi vuoden loppuun mennessä ja niiden mukaiseen opetukseen siirrytään elokuussa 2016.

Asetetut työryhmät ovat kesän ja syksyn aikana luoneet perusteluonnokset, joissa on pohdittu muun muassa perusopetuksen tehtävää, tavoitteita, oppimiskäsitystä, oppimisympäristöjä, työtapoja sekä toimintakulttuuria. Perusteluonnokset olivat kommentoitavana Opetushalituksen verkkosivuilla viime vuoden lopulla ja työtä jatketaan nyt saatujen kommenttien perusteella.

Tämän vuoden alussa aloittivat marraskuussa asetetut oppiaineiden sisältötyöryhmät.
Fysiikan ops-työryhmään kuuluu allekirjoittaneen lisäksi seitsemän muuta fysiikan opetuksen ammattilaista. Ryhmämme aloitti työnsä tammikuun puolivälissä ja työ jatkuu Opetushallituksessa kerran…

Fysiikan leluilla kohti helpompaa havainnollistamista

Mistä lähdettiin liikkeelle?
Fysiikkaa leluilla -projektimme sai alkunsa eräänä alkusyksyn päivänä 2010 keskustellessamme fysiikan opettamisesta. Mikko oli reilun kuukauden kuluttua lähdössä Fulbright -opettajavaihtoon Yhdysvaltoihin ja yhtenä matkan tavoitteista oli päivittää fysiikan opettamista ja tutkia uusia, suomalaisiin opseihin sopivia opetusvälineitä.

Mikolla oli fysiikan leluista kokemusta jo diplomityönsä ajoilta. Työnsä "sivutuotteena" Mikko teki ensimmäisen opetusmateriaalin. Kirjan Levitoidaan - viehättävien välineiden fysiikkaa julkaisi MFKA vuonna 2003.

Keskusteluissamme kävi ilmi, että ajattelemme opettamisesta ja oppimisesta hyvin samalla tavalla. Innostaminen, oppilaiden aktivointi, kokeellinen työtapa, käsillä tekeminen, avoimet tehtävänannot sekä erityisesti opetuskeskustelut ryhmissä ja hetkeen tarttuminen opetustilanteissa ovat molempien työkaluja. Kumpikaan ei myöskään ole varsinaisesti "askartelijatyyppi", joten työt ja demonstraatiot on olt…